Kuuntelin hiljaa äitiäni, joka kertoi minulle ja isoveljelleni, siitä että serkkumme koira Elmo oli oli kadonnut. Elmo... Nyökkäsin vain ja menin takaisin huoneeseeni. Tietenkin Elmo löydetään ja se palaa yhtenä palana kotiin. Vaikken muistanut niin paljoa Elmosta, tiesin että jos tuo Saksanseisoja olisi kuollut, se sattuisi. En osannut suhtautua siihen niinkään surullisesti, sillä aina kun perheeni koira karkasi, saimme aina sen veijarin kiinni ja koirahan tuli perässä sitten mukisematta, nolon näköisenä kotiin. Annoin ajatukseni harhailla muualle katsoessani ikkunasta ulos talvista maisemaa. Lumen kimallus antoi mielelleni muuta ajateltavaa, joten ajatukseni kääntyivät pois Elmosta ja tilalle tuli iloisia ja mukavia ajatuksia, kuten ystävät. Ja ystävieni kanssa kokemat tapahtumat. Kuten kesäiset markkinat, tai vaikka talven lumisodat. Huuleni kaartuivat hymyyn, mutta muistojen juoksu silmieni edessä katkesi kuin leikaten kun äitini koputti ovelle. En edes ehtinyt reagoida, kun äitini kurkisti huoneeseeni oven raosta.
"Sinun pitäisi tehdä läksyt", ääni oli lempeä ja ennen kuin taaskaan ehdin vastata, lyhyt nainen sulki oven ja kuulin askeleiden loittonevan oveltani. Huokaisin ja pyöräytin silmiäni. Niin äitini tapaista, ajattelin tarttuessani laiskasti koulureppuuni. Tietenkin perjantain läksyt piti tehdä. Saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan...
~Storm
